Karjalankannaksella

20. helmikuuta 1940

---

Jaakko Tanskalan tarina Kämärän tien taistelusta helmikuun 20. päivänä:

– Venäläinen hyökkäsi pitkin maantien sivua. Meitä oli konekivääripesäkkeessä joukkueenjohtaja ja neljä miestä ja koko ajan yritettiin ampua niin paljon kuin kerettiin. Sitten tuli tankki ja ampui kerralla koko pesäkkeen hajalle. Joukkueenjohtaja kaatui ja me kaikki neljä miestä haavoituttiin.

Jaakko itse sai kranaatinsirpaleita vasempaan kylkeen, käteen, kaulaan ja päähän. Tajuihinsa hän tuli vasta joukkosidontakorsussa. Myöhemmin Jaakko sai kuulla, että kantajat olivat laskeneet hänen paarinsa aluksi korsun ulkopuolelle, koska sisällä oli jo niin paljon haavoittuneita, ettei lisää enää mahtunut. Hänen maatessaan siinä hangella tajuttomana oli pari tuttua miestä käynyt raottamassa hänen vilttiään. Tunnistettuaan yltä päältä veressä olleen toverinsa miehet olivat ilman muuta olettaneet tämän kaatuneen.

– Kuollut minä olisinkin, jos en olisi heti herättyäni saanut oksennettua verta pois keuhkoista. Vasemmalla puolella rintaa oli kova polte, mutta minä puhalsin tulemaan suun täydeltä. Se minut pelasti, vaikka enhän minä sitä tietenkään silloin tiennyt.

JSP:n henkilökunnalla oli jatkuvasti kädet täynnä töitä, niinpä Jaakkokin joutui odottamaan vuoroaan pitkän tovin.

– Siinä maatessa tuli äkkiä semmoinen hätä, että “kuolenko minä nyt tähän?” Sitten tulin ajatelleeksi, että “minäpä kokkeilen laulaa” ja rupesin hyräilemään “Täällä Pohjantähden alla”. Sain jollakin lailla tulemaan ääntä ja ilostuin siitä niin, että “enhän minä kuolekaan, kun pystyn pikkusen laulamaan!”

Selitys sille, että Jaakko testasi vointinsa näin erikoisella tavalla, löytyy hänen kuoroharrastuksestaan. Laulaminen on ollut Jaakolle mieluista aivan pienestä pitäen. Musikaalisuus tulee perintönä isältä, joka oli myös kova kuoromies ja soitti mm. haitaria.

Imatrallakin sairaala oli aivan täynnä haavoittuneita. Heitä makasi suuressa salissa pitkin ja poikin.

– Jostakin syystä lääkäri kuitenkin loikki minun tyköni ja rupesi tarkastelemaan selkää. Sitten minut vietiin ensimmäistä kertaa eläissäni röntgeniin. Siellä kuvattiin pää, joka oli toiselta puolelta aivan täynnä haavoja. Onneksi ne olivat sittenkin vain pinnassa. Saman tien leikattiin kyljen iso haava ja sitten pääsinkin jo osastolle.