Tekijä: heikkisakari.heikkila
Lomautettu toistaiseksi
Heikin sota on ohi. Puolustusasemien rakentaminen Lappeenrannan länsipuolelle jatkui huhtikuun lopulle saakka ja III/3.Pr pataljoona palasi Pohjan Rykmenttiin Kuopioon. Heikki sai 29.4.1940 sotilaspassinsa ja siihen liitteen osallistumisesta talvisotaan enteellisin merkinnöin: ”Lomautettu toistaiseksi”.
Heikin sotapolkua seuratessa olen monta kertaa päätynyt pohtimaan yksittäisen sotilaan selviytymistä tapahtumien kulussa. Kuinka paljon siihen on vaikuttanut sattuma eli ”kohtalon sormi”, oma ja esimiesten sotilaallinen taito, oma ja esimiesten kunnian tavoittelu tai vastaavasti omien säästämishalu jne.? Esimerkkejä näistä kaikista on helppo löytää talvisodastakin:
Turun sotilasläänissä perustettu 5.D ryhmitettiin puolustusasemaan sulkemaan ”Viipurin portti” Summajoesta Muolaanjärveen. Tämä ankarimpiin taisteluihin joutunut lohko oli alun perin suunniteltu Uudenmaan sotilaspiirin perustamalle 4.D:lle. 5.D joutui sen kuitenkin miehittämään, kun se oli nopeampi liikekannallepanossa.
III/3.Pr oli väliasemassa ratkaisevassa paikassa sulkemassa Kämärään johtavan tien. Tiukan vastuksen huomattuaan vihollinen käänsi päävoimansa pohjoiseen kenttätäydennysjoukoista muodostetun 23.D:n alueelle. Vastaavanlainen tilanne oli taka-asemassa. III/3.Pr komennettiin suorastaan ärsyttämään vihollista, kun sen joukkoja siirtyi asemien editse länttä kohti 23.D:n puolustuksen murruttua Talissa.
III/3.Pr:n rooli oli sodan alkuvaiheessa viivytysasemien rakentaminen, partiointi ja vastahyökkäykset läpimurtojen tapahduttua. Se oli sodanjohdolta varmaan tietoinen päätös. Olivathan PohjR:n varusmiespalveluksesta komennetut sotilaat ”miehiä parhaassa iässä”, useimmat maa- ja metsätöiden karaisemia, hiihtotaitoisia suojeluskuntalaisia. (Jatkosodan hyökkäysvaiheessa monet III/3.Pr:n miehistä, kuten Heikki, palvelivat Kevyt Osasto 5:ssä.) Hälytyksiä läpimurtoihin tuli, mutta etulinjassa olevat yksiköt selvittivät ne usein itse tai rintamalinjaa vedettiin taaksepäin.
Sotapäiväkirjan pito on toinen kysymys, johon kaipaisin vastausta: oliko siihen ohjesääntöä talvi- ja jatkosodassa ja millaisen opastuksen nykyupseerit siihen saavat? Talvisodan sotapäiväkirjojen laatu vaihtelee laidasta laitaan ja onko niitä aina pidettykään. Esimerkiksi III/3.Pr:n 7. komppanian sotapäiväkirja on hyvin lyhytsanainen, 8. komppanialla jo melko informatiivinen ja 9. komppanian sotapäiväkirjaa joko ei ole ollenkaan pidetty tai se on hukattu.
Jälkipeliä ja oppimista varten sotapäiväkirjaan olisi hyvä kirjata myös miehistön tunnelmia. (Sellaisiakin olen talvisodan sotapäiväkirjoissa nähnyt.) Johtaako juuri jälkipelin pelko niukkaan tietojen kirjaamiseen, tosiasioiden vähättelyyn, liioitteluun jopa niiden vääristelyyn.
Nyt on näillä sivuilla jälkipelin aika!
III/3.Pr:n sotapolku
Kuvaan piirretyn sotapolun päivänmäärät kertovat III/3.Pr:n saapumisen kyseiseen kohteeseen. Klikkaamalla päiväystä alla olevassa kohdeluettelossa pääset palaaman Tapahtumien kulku -välilehden tekstiin ko. päivänä.
7.10. Junalla PohjR:stä Kuopiosta Kiviniemen asemalle
8.10. Kenttävarustelutyöt Suokkaassa
13.12. Kenttävarustelutyöt Kellermäellä ja viereisellä purolinjalla
3.12. Vihollisen hiihtopartio yllättää pataljoonan Nurmijärvellä
4.12. Pataljoona levossa Mälkölässä
8.12. Sulkeista ja avojärjestyksen harjoittelua sekä panssarintorjuntaosastojen järjestelyä Ristseppälässä
13.12. Kenttävarustelu- ja tietyöt Kämärän kylän pohjoispuolella, valmiina vastaiskuihin
20.12. Panssarikaivantojen kaivaminen maahan Kämärän aseman lounaispuoleiseen maastoon, hälytysvalmius
22.12. Majoittuminen Leipäsuon pohjoispuolelle Kuikkalammen, Mellinlammen ja Saaretjoen maastoon
23.12. Vastahyökkäys Perojoella Perkjärven luoteispuolelle
24.12. Paluu entiselle majapaikalle Leipäsuon pohjoispuolle, varusteiden kunnostaminen hyökkäyksen jälkeen, kenttävarustelutyöt ja korsujen rakentaminen hälytysvalmuidessa
24.1. Partointi ja kenttävarustelutyöt Muolaanjärven pohjoispuolella
13.2. Vastahyökkäykseen Munasuolle, käsky peruutettiin
15.2. Viivytystaistelut Kilteenlammella
17.2. Taistelut väliasemassa Perojolla Kämärän tien suunnassa
27.2. Siirtyminen taka-asemaan Näätälänjärven ja Lyykylänjärven väliselle alueelle, kenttävarustelutyöt ja taistelut rauhan tuloon 13.3. saakka
14.3.-23.3 Siirtyminen uuden valtakunnanrajan taaksen ja puolustuslinjan ja tukilinjan rakentamisen käynnistäminen Vetjanjärven ja Jängynjärven maastossa
III/3.Pr:n siirtyminen uuden valtakunnanrajan taakse
13. 3 illalla siirtyminen 1 kilometri taaksepäin Särkilammen pohjoispuolelle, majoitus telttoihin.
14.3 klo 8-12 20 kilometrin marssi Ihantalan Kilpeenjoen kylään, majoitus taloihin.
15.3 klo 9-15 23 kilometrin marssi Askolan kylään reittiä Kilpeenjoki-Syvänmaa-Temola-Rautu-Raplas-Kattelus, majoitus taloihin, seuraava päivä lepoa, ase- ja varustehuoltoa.
17.3 klo 12.30-18.30 26 kilometrin marssi Lappeenrantaan, majoitus Linnoituksen entiseen vankilaan.
18.3 klo 7.30-12.30 21 kilometrin marssi Vetjanjärven etelänpuoliseen maastoon reittiä Lappeenranta-Iitiä-Mikkola-Heikkilä, majoitus taloihin, seuraavat päivät lepoa, ase- ja varustehuoltoa ja sulkeista varsinkin alokkaille, upseereilla maastotiedostelua.
22.3 jumalanpalvelus Lemin kirkolla
23.3 – 7.K ja 8.K rakentavat pääpuolustuslinjan Vetjanjärven ja Jängynjärven eteläpuolelle. 9.K valmistaa tukilinjan Vetjanjärven taakse.
Kannaksen Armeijan joukkojen toiminnasta
Lainaus samannimisestä artikkelista kirjassa Talvisodan historia, Osa 2
Sotatoimien päättyessä taistelivat Kannaksen Armeijan joukot noin 180 km:n pituiseksi venyneellä rintamalla. Neuvostojoukkojen ylivoima oli kasvanut koko helmi-maaliskuun ajan niin, että se rauhan saapuessa oli elävän voiman osalta 3-4 kertainen. Ratkaisevaksi taistelujen kululle oli kuitenkin muodostunut neuvostoliittolaisten tykistön, hyökkäysvaunujen ja ilmavoimien muodostaman tulen ylivoima. Niin kauan kuin pääaseman taisteluissa voitiin tukeutua edes harvoihin kantalinnoitettuihin pesäkkeisiin, pystyttiin hyökkäykset torjumaan.
Helmikuun kymmenen ensimmäisen päivän aikana neuvostojoukkojen tulivalmistelu tuhosi nämä linnoitteet Summan ja Lähteen välisellä alueella ja seurauksena oli pääaseman puolustuksen murtuminen. Osittain jopa kokonaan linnoittamaton taka-asema ei tarjonnut Kannaksen Armeijan joukoille alun alkaenkaan riittävää suojaa hyökkääjän tulelta, jota vastaan saattoivat toimia vain ammuspulaa poteva tykistö, vähäiset ilmavoimat sekä panssarin- ja ilmatorjuntaosastot.
Tuloksena olikin ollut taka-aseman nopea menetys Häränpäänniemen ja Viipurin välillä, Talin alueella sekä Vuosalmella. Ylijohdolta puuttuivat reservit näiden murtumien paikkaamiseen, joten jo suunniteltu vetäytyminen uusiin taempiin asemiin olisi pian ollut edessä. Käynnissä olleiden rauhantunnustelujen takia ei Ylipäällikkö kuitenkaan tehnyt päätöstä tämän vetäytymisen aloittamisesta, sillä alkavan vetäytymisen voitiin katsoa vaikeuttavan neuvottelijoiden asemaa.
Raskaimman taakan Karjalan kannaksen torjuntataisteluissa kantoi jalkaväki. Jalkaväen joukkoyksiköitä — pataljoonia — kuului Kannaksen Armeijaan sodan syttyessä 72 ja sodan lopussa 114 (rannikkojoukoista muodostettujen tilapäisluonteisten yksiköiden lisäksi). Helmikuun suurhyökkäyksen alettua oli vain harvalla yksiköllä tilaisuus lepoon ja jatkuva olo etulinjassa kulutti joukkoja sekä ruumiillisesti että henkisesti. Kun pataljoonat olivat sodan alussa 700-800 miehen vahvuisia, esiintyi maaliskuussa taistelukentällä joukkoyksiköitä, joiden vahvuus oli enää 250-300 miestä.
Taistelujen johtamisen kannalta tuotti suuria vaikeuksia — puutteellisen viestivälineistön lisäksi — johtoportaiden, esikuntien vähyys. Tästä oli seurauksena runsas tilapäisten osastojen ja ryhmien muodostaminen, jolloin ao. komentajalla ei ollut käytettävissään riittävästi apulaisia tehokkaaseen johtamiseen.
Kenttätykistön osuus jalkaväen taistelun tukemisessa ja hyökkäysten torjunnassa jäi olosuhteiden pakosta vähäiseksi. Syynä oli sekä tykistöyksiköiden vähyys että ennen kaikkea kova ammuspula, joka pakotti säännöstelemään tulitehtäviä taistelujen ratkaisuvaiheissakin. Patteristoja oli Karjalan kannaksella sodan syttyessä 24 ja sodan päättyessä 32. Jalkaväen yksiköiden lukumäärän lisääntyessä ja rintamalinjan pituuden kasvaessa tämä merkitsi käytännössä tulituen heikkenemistä: pääasemassa oli kullakin patteristolla tuettavanaan keskimäärin kolme jalkaväkipataljoonaa, taka-asemassa jo neljä. Suuri puute oli nimenomaan ylijohdon tykistöyksiköiden vähälukuisuus, joten armeijakuntien ja Kan.A:n tykistöjohdolla ei ollut mahdollisuuksia keskittää tehokkaasti tuliyksiköitä ratkaisukohtiin.
Rannikkotykistön meriammunnat rajoittuivat joulukuuhun, jolloin pystyttiin vihollisen vilkkaasta ilmatoiminnasta huolimatta torjumaan kaikki sen alusten tiedusteluyritykset. Maarintaman taistelujen tukemisessa rannikkotykistön tuli muodosti varsinkin Taipaleen alueella, mutta myös Viipurinlahden rannikolla, varsin merkittävän voimanlisän, Vilaniemen ja Häränpäänniemen taisteluiden aikana tosiasiassa ainoan tehokkaan tulituen vaikeassa asemassa taisteleville joukoille. Sitä vastoin ilmeni Viipurinlahden länsirannan sotatoimien aikana, että heikosti varustetut rannikkojoukot eivät koulutuksensa puolesta olleet valmiit rintamataisteluihin eikä niiden johto aina hallinnut tilanteita taisteltaessa jalkaväen tapaan rannikon puolustamiseksi. Nämä tekijät aiheuttivat rannikkojoukoille suuria tappioita ja alensivat niiden käyttöarvoa taistelukentällä.
Talvisodan syttyessä oli Kannaksella pioneerijoukkoja II AKE:n johdossa neljä ja III AKE:n johdossa kaksi pioneerikomppaniaa, minkä lisäksi kuului kuhunkin divisioonaan kaksi pioneerikomppaniaa. Divisioonien yksiköitä ryhdyttiin kuitenkin sodan kestäessä kokoamaan pioneeripataljooniksi, jotka numeroitiin yhtymän numeron mukaan. Sodan aikana kohosi Kannaksella toimineiden proneerikomppanioiden lukumäärä 19:stä 30:een sinne siirrettyjen uusien yhtymien sekä päämajan armeijakunnille alistamien pioneeriyksiköiden ansiosta.
Pioneeriyksiköiden päätehtävinä olivat hävittämiset, miinoittamiset ja esteiden rakentamiset sekä panssarintorjunta kasapanoksia, polttopulloja ja muita tilapäisvälineitä käyttäen. Hävitystöitä suoritettiin erittäin laajassa mitassa sekä suojajoukkovaiheessa että pääasemasta irtautumisen jälkeen ja kohteina olivat maantie- ja rautatiesillat, kiskot ja vaihteet, vesitornit, kivirakennukset, tiekapeikot jne. Miinoittamista haittasi materiaalin puute, sillä nimenomaan panssarimiinoja oli käytettävissä varsin vähän. Tämän takia jouduttiin turvautumaan tilapäisiin ja taistelukentällä kehitettyihin miinoihin.
Puolustusvaiheissa miinoitettiin etumaasto ja sinne jääneet rakennukset sekä taisteluasemat ja materiaalin sallimissa puitteissa myös tärkeimpien teiden suunnat selustassa. Vetäytymisvaiheissa pyrittiin vihollisen liikkeitä rajoittamaan murrosteilla, joita tehostettiin miinoilla. Estetyöt muodostivat nimenomaan väli- ja taka-asemassa tärkeän osan pioneeriyksiköiden töistä. Sellaisina käytettiin mm. kaivantoja, hirsi- ja vaijeriesteitä sekä railoja järvissä ja joissa. Myös jalkaväen avustaminen linnoittamisessa ennalta varustamattomissa asemissa kuului pioneeriyksiköiden tehtäviin. Lisäksi jouduttiin selustassa rakentamaan, korjaamaan ja kunnossapitämään tiestöä.
Kannaksen Armeijan viestijoukkoina oli sodan syttyessä armeijan, armeijakuntien ja divisioonien esikuntien käytössä viestikomppania ja linjarakennuskomppania. Pian sodan syttymisen jälkeen ryhdyttiin komppanioita kokoamaan viestipataljooniksi, mutta kaikkien yhtymien osalta tätä toimenpidettä ei ennätetty suorittaa loppuun talvisodan aikana.
Kannaksen joukkojen viestitoimintaa vaikeutti neuvostojoukkojen runsas tykistö ja voimakas lentoase, joiden tuli usein lamautti yhteydet. Puhelimesta muodostui tärkein viestiväline ja puhelinlinjojen — niin kantaverkon kuin rakennettujen kenttäyhteyksienkin — kunnossapitämisestä viestijoukkojen vaativin tehtävä. Radiokalusto oli koko sodan ajan täysin riittämätön ja asemien toimintavarmuus sitä paitsi sangen heikko. Puhelinyhteyden katkettua turvautuivatkin jalkaväkijohtajat useimmiten lähetteihin, vaikka radio olisikin ollut käytettävissä. Ylösrakennetut kenttäjohtimet eivät pysyneet kunnossa, vaan oli käytettävä suoraan hangelle rakennettuja linjoja. Sodan loppuvaiheessa saatiin jonkin verran puheradioita käyttöön, mutta niillä ei ehtinyt olla merkittävää vaikutusta taistelujen johtamisessa.
Puhelut ja puhelinsanomat peitettiin yleensä täysin tyydyttävästi, joskin peitesanoja vaihdettiin melko harvoin. Radioliikenteen vaatimat salaamistoimenpiteet suoritettiin riittävästi, mutta yksinkertaisetkin salakirjoitusmenetelmät tekivät liikenteen hitaaksi. Huomattavan lisätyön aiheutti yhtymien viestitoiminnalle se, että tykistön viestitoiminta oli läheisesti kytkeytynyt divisioonan viestielinten toimintaan.
Kannaksen armeijakuntien kokonaistappiot sodan aikana on esitetty oheisessa taulukossa.
Rannikkoryhmälle alistettujen, aikaisemmin II AK:aan tai I AK:aan kuuluneiden joukkojen tappiot sisältyvät taulukossa ko. armeijakunnan tappioihin. Rannikkoryhmälle ja Haminan Ryhmälle alistettujen erillisten joukkojen tappiot on voitu määrittää vain pääpiirtein ja tällöin on voitu arvioida niiden olleen kaatuneina, haavoittuneina ja kadonneina noin 2 900 miestä. Näin ollen muodostuivat suomalaisten tappiot talvisodassa Karjalan kannaksen sotatoimien aikana yhteensä noin 42 000 mieheksi. Tämä on 62 % puolustusvoimien talvisodan aikaisista kokonaistappioista.
Yhtymien tappiot, ottaen huomioon vain niiden orgaaniset joukot siitä riippumatta, kenen johdossa ne kulloinkin toimivat, muodostuivat oheisen taulukon mukaisiksi.
Rauha ja vetäytyminen uudelle rajalle
Lähde: Ari Raunio, Suomen sotien 1939-45 kulku kartoin
12. maaliskuuta 1940
Vänrikki Palatsin 7. K sai eilen vastuulleen kaistan Näätälänjärvestä Repovuoren itäreunaan, puolet luutnantti Siston 8.K:n kaistasta. Päivän aikana on vihollisen jalkaväkeä edennyt parin komppanian verran Näätälänjärven yli 7.K:n ja 8.K:n asemien etupuolelle. Niistä kaksi joukkuetta tuli 9.K:n kaistan vasemmalla reunalla, missä kaivautuvat. Tykistö- ja krh-tuli on ollut vilkasta muualla paitsi 9.K:n kaistalla. Siellä ”halkoja” ei ole tullut.
Luutnantti Sisto ilmoittaa komppaniansa (8.K) tuhonneen 100, vänrikki Palatsi (7.K) 20 ja luutnantti Heino (9.K) 25 ryssää. 7.K ja 8.K menettivät kumpikin yhden miehen. Sotamies Pinola 7.K:sta sai surmansa, kun lyhyeksi jäänyt kranaatti tuli omiin asemiin. Toinen sotamies haavoittui lievästi.
“Mitä teet, jos sota tulee…”
03/22/2020
Tapahtumien kulku
1 Comment
heikkisakari.heikkila
Kympin uutisten formaattia noudattaen on talvisodan uutisseuranta hyvä lopettaa Eetun eiliseen loppukevennykseen ja säävaroitukseen
Mitä teet jos sota tulee
se vie kaikki kapineet
haravat, hangot, keitintangot
pippuripussit, piipunrassit
yks pää tästä pelistä pois.
Suhteellisuudentajun säilyttämiseksi tänä kriisiaikana kannattaa tuo loru pitää mielessä ja ottaa se käyttöön, kun leikkii piilosta lasten ja lastenlasten kanssa. Eivät ne siitä traumatisoidu ja sanavarasto laajenee elämän tärkeimpiin asioihin.
En sulje näitä sivuja toistaiseksi. On kiva, jos sieltä löytyy vielä keskusteltavaa ja kommentoitavaa. Ja eihän sitä tiedä, jos meillä olisi vielä muutakin tekemistä Karjalankannaksella…