Karjalankannaksella

8. tammikuuta 1940

Eilen oli pakkasta 37 °C eikä vihollisen sen paremmin kuin omatkaan lentokoneet uskaltaneet ilmaan, vaikka sää oli kirkas. Eivät lennä koneet tänäänkään, sillä ilma lämpeni -15 …-20 asteeseen, mutta pilvet ovat matalalla ja lunta pyryttää. Tykistön kiivastakaan toimintaa ja partiokahakoita eivät pakkanen ja lumipyry ole estäneet.

Eturintamassa vihollinen on aloittanut varustelutyöt, paikoin jopa 200 – 300 metrin päässä rintamalinjasta. Se tietänee siirtymistä asemasotavaiheeseen. Tuon tiedon ja kiristyneen pakkasenkin takia III/3.Pr:n komppaniat aloittavat korsujen rakentamisen. Työ tehdään noin joukkueen vahvuudella, muiden jatkaessa varustelutöitä.

6. tammikuuta 1940

Loppiaisen lähes pilvettömässä -20…-25 °C pakkassäässä vihollisen hävittäjät tulittavat konekivääreineen innokkaasti rintamalinjaa. Viime yönä torjui 4.D vihollisen voimakkaan tykistö- ja krh-tulen saatteleman hyökkäyksen Kuolemajärven kirkon itäpuolisella alueella. Myös Summan lohkolla vihollinen hyökkäsi voimakkaan tykistövalmistelun jälkeen, mutta se torjuttiin helposti vihollisen menettäessä 80 miestä.

Summan lohkolla oli 6.D juuri ennen hyökkäystä siirtynyt pääasemaan vapauttaen 5.D:n reserviin. Itse asiassa tammikuun 1. päivästä alkaen on 6.D:n ja 11.D:n sekä niihin kuuluvien joukkojen numerointi muutettu siten, että 6.D on nyt 3.D ja 11.D on nyt 2.D. II AK:n rintamalinjassa olevat divisioona lännestä luetellen ovat nyt siis 4.D, 3.D, 1.D ja 2.D.

Heikin sota jatkuu lapiohommissa. On kulunut tasan kaksi kuukautta siitä, kun PohjR:n varusmiehet siirtyivät Kuopiosta Kannakselle. Pitkän reitin III/3.Pr on ehtinyt kulkea ja melkoisen työpanoksen puolustusasemien rakentamiseksi antaa. Suoraan kosketukseen vihollisen kanssa se on joutunut vain Nurmijärvelle vihollisen yllätyshyökkäyksessä 3. joulukuuta ja Perkjärven luoteispuolella jouluaaton vastahyökkäyksessä.

5. tammikuuta 1940

Vuosi alkoi pilvisenä ja lumisateisena, toissa päivänä oli kunnon lumipyry. Huonosta näkyväisyydestä johtuen oli ilmatoiminta lamassa molemmin puolin. Vihollisen tykistötuli etulinjaan on jatkunut, välillä kiivaanakin. Pienempiä hyökkäyksiä tapahtui Länsi-Kannaksella 4.D:n lohkolla, mutta ne torjuttiin helposti.

Tänään on kirkas pakkaspäivä ja vihollisen hävittäjät hyökkäävät rajusti ampuen joukkoja ja rakennuksia valojuova- ja termiittiluodeilla, pommituksia ei juuri ole. Tykistö- ja kranaatinheitintuli jatkuvat, mutta hyökkäysvaunut ovat pysyneet poissa eikä sanottavia jalkaväkihyökkäyksiä ole tapahtunut.

3. Prikaati jatkaa takalinjassa asemien rakentamista. Aikaa jää muidenkin rintamatapahtumien pohtimiselle. Uutiset Raatteen tieltä nostavat mielialaa.

31. joulukuuta 1939

Jouluaattona tehdyn vastahyökkäyksen jälkeen III/3.Pr:n komppaniat palasivat jouluyönä kello kolmen jälkeen takaisin edelliselle majoituspaikalla Leipäsuon pohjoispuolelle Kuikkalammen, Mellinlammen ja Saaretjoen maastoon. Kuormaston saavuttua viiden maissa alkoi telttojen pystyttäminen. Majoittumisen jälkeen oli heti ruokailu. Päivä kului levossa ja miehistö-, patruuna- ja varustetappioiden kirjaamisessa.

Joulun viettoon päästiin tapaninpäivänä. Se alkoi klo 6 aamukahvilla, myös päivä- ja iltaruokailut olivat normaalin päiväohjelma mukaisesti klo 11 ja klo 17. Jouluruoka ja joulupakettien jako toivat juhlan tuntua, vaikka telttamajoitus ja aaton tapahtumat eivät perinteiseen jouluviettoon kuulukaan. Kun muuta palvelua ei ollut, jäi aikaa kirjeiden kirjoittamiseen.

Arki joulun jälkeen alkoi suksien jaolla ja varusteiden ja aseiden kunnostamisella ja puhdistamisella. Seuraavat päivät menevät kenttävarustelutöissä. Etulinjassa tykit jyrisevät, vihollinen pommittaa pääpuolustusasemaa. 28. päivänä oli 5.D:n lohkolla 1.D:n alueellekin ulottunut hyökkäys, mutta sen torjumiseksi ei nytkään reserviä tarvinnut hälyttää.

27. joulukuuta 1939

Jouluaattona neuvostojoukot aloittivat kolmannen läpimurtoyrityksensä. Suomen kahta divisioonaa 8.D ja 10.D vastaan III AK:n alueella Itä-Kannaksella hyökkäsi neljä neuvostodivisioona 142.D, 4.D, 150.D ja 49.D (kartta).

Hyökkäys alkoi aattopäivänä Taipaleensuussa. Joulupäivän aamuna neuvostoliittolaisen 4.D:n vihollisjoukot hyökkäsivät yllättäen pimeän ja lumisateen turvin jäätyneen Suvannon yli Patoniemessä, Volosulassa ja Keljassa.

Patoniemessä ja Volossulassa rantautuneet joukot lyötiin takaisin tehokkaasti. Keljaan päässeen vihollisen määrä arvioitiin koko ensimmäisen taistelupäivän ajan liian pieneksi. Oli jopa tietoa, että vihollinen oli sieltä karkotettu. Suorastaan suomalaisten huolimattomuudesta sinne pääsi yksi vihollispataljoona ja yksi viholliskomppania.

Vihollisen läpimurtoyritykset kolmena päivänä Taipaleensuussa eivät tuottaneet tulosta. Vihollinen tyytyi pääasiassa voimakkaaseen tykistötuleen.

Keljassa tilanne ratkesi vasta tänään, kun paikalle hälytettiin Erillinen Pataljoonan 6. Sen ensimmäinen yritys kahdella komppanialla lyötiin takaisin, mutta klo 10.45 alkoi pataljoonan uusi hyökkäys. Suomalaisjoukot pääsivät vihollisasemiin ja alkoi ankaran lähitaistelu. Vihollisjoukoissa syntyi pakokauhu. Taistelusta selvinneet vetäytyivät Suvannon jäälle, jossa ne olivat helppo maali suomalaisille.

Kenraaliluutnantti Öhqvistin kootut selitykset

Joulukuun 28. päivänä allekirjoittamassaan taisteluselostuksessa esittää kenraaliluutnantti Öh­quist seuraavat syyt hyökkäyksen vähäiseen me­nestykseen:

»Syyt hyökkäyksen epäonnistumiseen tahtoisin puolestani tärkeysjärjestyksessä luetella seuraa­vasti:

1. Vihollinen oli odotettua paljon vahvempi var­sinkin Työppölänjoen-Summajoen välisessä maastossa, jossa ratkaisun piti tapahtua.
2. Tykistömme viestiyhteydet pettivät suurin piirtein täydellisesti, josta seurasi, että mitä kii­tollisemmatkin  maalit jäivät tulittamatta eikä jalkaväkemme etenemisen alettua juuri missään saanut tarvitsemaansa tykistön tulitukea. Tässä yhteydessä mainittakoon myös, että osa krh-ammuksista oli varustettu kelvottomilla sytyttimillä (l.D) sekä, että osa näistä ammuksista ei sopinut heittimiin. (6.D; II AK:n omissa divisioonissa oli sama virhe jo aikaisemmin saatu korjatuksi, mutta kun 6.D vasta niin myöhään alistettiin II AK:lle, ei II AKE ehtinyt vakuuttautua siitä, että se siinäkin olisi tullut korjatuksi.)

Yllämainittua kahta seikkaa pidän kaikkein tärkeimpinä syinä. Ilmeistä on, että ellei ensisi­jassa tykistölle, mutta myös jalkaväelle saada kunnollisia radioita, tulevat omat hyökkäyksemme vastaisuudessakin kohtaamaan erittäin suuria vaikeuksia.

Seuraavat seikat vaikuttivat minusta ainakin jossain määrin, vaikkakaan ei ratkaisevasti hyökkäyksemme epäonnistumiseen:

3. Epäedullinen sää, joka vastoin odotuksia muuttui aivan kirkkaaksi mahdollistaen täten vihollisen ylivoimaisen raskaan tykistön tulen johtamisen kiintopalloista käsin sekä samoin vi­hollisen ilmavoimien toiminnan sekä taistelevia joukkojamme että varsinkin viesti- ja huoltoyhteyksiämme vastaan.
4. 6.D:n sotakokemuksen puute, joka aiheutti sen, että vihollisen tykistö ja panssarivaunut vaikuttivat näihin joukkoihin järkyttävästi.
5. l.D:n osien puutteelliset valmistelut, jotka aiheuttivat hyökkäykseen lähdön myöhästymisen kahdella tunnilla.»

Lunta oli hyökkäyspäivänä maassa noin 15 cm. Edellisinä päivinä vallinnut lumisade lakkasi aamulla ja päivän aikana kiristyi pakkanen-7 asteesta lähelle -20 astetta.

Päämajassa oli kiinnitetty huomiota myös siihen, että käytettävissä olleisiin voimiin, nimenomaan tykistöön verrattuna armeija­kunnan hyökkäyssuunnitelma oli ollut liian laaja ja hajanainen. Tieto suunnitelmista saatiin päämajaan vasta 22.12., jolloin ei katsottu enää voitavan puuttua asiaan. Kui­tenkin Kan.AE:lle annettiin käsky, jonka mukaan hyökkäys oli keskeytettävä ja jou­kot vedettävä takaisin heti kohdattaessa voimakasta vastarintaa.

1. Divisioonan hyökkäys joulukuun 23. päivänä

23. joulukuuta 1939

II AK:n komentaja kenraaliluutnantti Harald Öhquist on joulukuun aikana useamman kerran pyytänyt lupaa hyökkäykseen pääaseman etupuolelle, mutta Mannerheim ei ole sitä antanut. Vihollisen läpimurtoyritysten epäonnistuttua se on nyt keskittänyt lisävoimia Muolaanjärven ja Summan välille. Vastahyökkäyksen tarve on käynyt ilmeisemmäksi. Mannerheim on antanut pääesikunnan reservinä olleen 6. Divisioonan II AK:n käytettäväksi joko puolustusasemaan murtautuneen vihollisen lyömiseksi tai hyökkäykseen pääaseman etupuolelle.

Kannaksen armeijan komentaja kenraaliluutnantti Hugo Österman ja II AK:n komentaja kenraaliluutnantti Harald Öhquist tekevät hyökkäyssuunnitelman (kartta). 4.D:n ja 6.D:n tehtävänä on hyökätä Kaukjärven pohjoispään tasalle ja katkaista Viipurin maantie. Täältä hyökkäystä on valmistauduttava jatkamaan joko Kaukjärven länsi- tai itäpuolitse etelään.

1. Divisioona hyökkää käskyn mukaan Perkjärvelle ja valmistautuu jatkamaan hyökkäystä kohti Kaukjärven eteläpäätä. Divisioonan komentaja kenraalimajuri Laatikainen on jakanut joukot kolmeksi taisteluosastoksi. Hyökkäyksen painopisteessä Taasionlampien itäpuolella muodostavat 2.Pr ja 3.Pr (-I P) eversti Svenssonin komentamaan Osasto S:n. Reserviin jäävät pääpuolustuslinjassa ollut 1.Pr ja I/3.Pr.

Ennen marssille lähtöä 3.KKK/3.Pr:n kolme konekiväärijoukkuetta alistettiin III/3.Pr:n kolmelle kiväärikomppanialle. Yön marssin aikana Hotakan kylää ohitettaessa noin klo 6.30 räjähtää tien vieressä kranaatti ja konekiväärijoukkueen opp. Jaakko Tanskala ja stm. Kapanen haavoittuvat ja toimitetaan lääkärin hoitoon.

Hyökkäyksen alkaminen 1. D:n alueella viivästyy kaksi tuntia määrähetkestä, sillä joukkojen siirto toiminta-alueilleen perustui virheellisiin aikalaskelmiin.  Lisäksi 3. Pr:n joukkojen läpimeno pääpuolustuslinjasta on hidasta, koska joukot voivat juosta vain jonossa yhdestä esteaukosta. Esteisiin on kyllä avattu yhdeksän aukkoa, mutta ne johtavat suolle.

III/3.Pr etenee painopistesuunnan etujoukkona vihollista kohtaamatta ja saavuttaa Perojoen Perkjärven luoteispuolella. Täällä hyökkäys kuitenkin pysähtyy neuvostoliittolaisten tukikohdan eteen eikä sitä saada siitä liikkeelle. Perässä tullut II/3.Pr ei osallistu hyökkäyksen tukemiseen (kartta).

Hyökkäys ei onnistunut odotetusti muillakaan lohkoilla. Neuvostojoukot aloittavat puoleenpäivään mennessä vastahyökkäyksensä suomalaisjoukkoja vastaan. Kenraaliluutnantti Öhquist antaa klo14.30 käskyn hyökkäyksen keskeyttämisestä. III/3.Pr:n joukot palaavat edelliselle majoituspaikalle. Operaatio kokonaisuudessaan on pahasti epäonnistunut. (Myöhemmin se onkin saanut nimekseen hölmön tölväys.)

III/3.Pr:stä kaatui hyökkäyksessä yksi alikersantti. II AK:n tappiot kokonaisuudessaan olivat kaatuneina 361 miestä, haavoittuneina 777 miestä ja kadonneina 190 miestä.

22. joulukuuta 1939

Vihollisen läpimurtoyritys Muolaanjärven ja Summan välillä päättyi tuloksettomana toissa päivänä tehtyihin hyökkäyksiin. Neuvostoarmeija oli saanut täälläkin suunnalla samat kokemuksen kuin Taipaleen ja Kiviniemen taisteluissa. Se ei ollut kyennyt tuhoamaan tykistötulella suomalaisten asemia, ennen kaikkea betonisia bunkkereita.

Yön aikana III/3.Pr siirtyy Leipäsuon pohjoispuolelle Kuikkalammen, Mellinlammen ja Saaretjoen maastoon ja kaivaa teltat maahan. Iltakymmenen jälkeen pataljoona lähtee marssille kohti Kattilaojaa.

21. joulukuuta 1939

Kirkas pakkassää -18°C saa vihollisen pommikoneet liikkeelle. Yksi pommi putoaa kolmen metrin päähän III/3.Pr:n lääkintäteltasta. Kaksi sotilasta ja kolme hevosta saa surmansa, kaksi sotilasta ja yksi hevonen haavoittuu. Teltassa pommin puolella olevat sotilaat säilyvät hengissä, sillä teltta on kaivettu 0,8 syvälle maan sisään.

Pst-tykkijoukkue saa hälytyksen ja lähtee Kivikkomäkeen.