Karjalankannaksella

2 Responses

• 

  Köpi says:

  MITÄ JOS (Teemu Keskisarja)
  Kun tarpeeksi monta putkea ampuu tarpeeksi monta kertaa, kohde hajoaa soraksi ja jauhelihaksi.
  Mikään taisteluhenki ei kestä kehon ja aivojen loputonta ylirasitusta. Maaliskuun alkupäivinä 1940 puukko ei ollut Suomen kurkulla vaan keuhkoissa asti. Noutaja oli tulossa Viipurinlahdella, Kannaksella ja Laatokan pohjoispuolellakin.
  Suomen avainministerit ja diplomaatit pelasivat suurvaltojen kanssa pokeria rajoittamattomin panoksin. Englanti ja Ranska tyrkyttivät apua, koska samassa potissa olivat Ruotsin malmikentät.
  Puna-armeija oli lähtenyt paraatimarssille ja jämähtänyt jäätyneeseen helvettiin. Nöyryytystä kompensoiva pakkovoitto näytti viimein varmalta. Näytös ei kuitenkaan päättynyt kunnon aplodeihin ja punaliputukseen Helsingissä, koska aika loppui kesken suurpolitiikassa.
  Länsivaltojen joukoilla – muutamalla divisioonalla – oli pohjolaan pitkä, ehkä mahdoton matka. Mutta jos vaihtoehto oli antautuminen, Suomi pyytäisi pakasta epätodennäköisimpiäkin apuja.
  Sittenkin toisarvoinen Leningradin portinpieli muuttui Stalinille tiekartaksi väärään maailmansotaan. Siksi hän skippasi Terijoen hallituksen ja koko maan valtauksen tavoitteen.
  Miksei Suomi uskaltautunut all in -panostukseen tai bluffiin länsikortilla? Viipurin, Sortavalan, Hankoniemen ja 400 000 kansalaisen kotien luovutusta oli lähes mahdotonta hyväksyä. Mutta katkerimpaan loppuun saakka taistelemisen hinta oli korottumassa äärettömäksi.
  Neuvostoliitto oli pari vuotta aiemmin harjoitellut Itä-Karjalassa kansallismielisten suomalaisten puhdistusta eli kansanmurhaa.
  Suomessa piisasi vaarallista älymystöä professoreista kansakoulunopettajattariin sekä kulakkeja, kymmenen peltohehtaarin ja muutaman lehmän omistajia. Miehitys merkitsisi armeijalle ja suojeluskunnille sotavankeutta, ei Geneven sopimuksen oikeuksia vaan niskalaukauksia. Puoli miljoonaa siviiliä pakoon Ruotsiin, kolme miljoonaa karkotukseen ja kotikonnuilla ”bolshevisoitaviksi”, laski Paasikivi.

  Suomen rauhanhaluun vaikutti etiäinen Saksan aikeista hyökätä itään joskus tulevaisuudessa. Kostoa varten tuli säästää elävää voimaa. Toisaalta hiuskarvasta riippui Neuvostoliiton päätyminen Saksan aseveljeksi heti keväällä 1940 peruuttamattomammin kuin elokuun 1939 hyökkäämättömyyssopimuksessa. Englanti ja Ranska odottivat Suomen pyyntöä vaikkapa pommittaakseen Kannaksella puna-armeijan kolonnia. Sellaisen selkkauksen jälkeistä toteutumatonta maailmanhistoriaa on turha arvuutella.
  Historiantutkimus ei pysty osoittamaan, oliko Moskovan rauha 13. maaliskuuta 1940 kerta kaikkiaan pienin paha. Suomen johtomiesten hermoja ja vaihtoehtojen jäätävää puntarointia pitää joka tapauksessa ihailla. Paasikivelle, Rytille ja Tannerille oli selvää, ettei kipeinkään vastaus ole poissuljettu absoluuttisiin elämän ja kuoleman kysymyksiin, ja kävi miten kävi, vaikutinta ei tarvitse pyytää anteeksi jälkipolvilta.
  Teemu Keskisarja

  03/12/2020 at 13:57

---

• 

  heikkisakari.heikkila says:

  Fiksua pohdintaa Teemu Keskisarjalta – mies, joka uskaltaa sanoa asia suoriksi. Taustaksi Keskisarjan kannaotolle, luepa 13.3.40 Hesari ja kuuntele Väinö Tannerin puhe radiossa samana päivänä.

  03/13/2020 at 13:41

---