Karjalankannaksella

20. helmikuuta 1940

Jaakko Tanskalan tarina Kämärän tien taistelusta helmikuun 20. päivänä:

– Venäläinen hyökkäsi pitkin maantien sivua. Meitä oli konekivääripesäkkeessä joukkueenjohtaja ja neljä miestä ja koko ajan yritettiin ampua niin paljon kuin kerettiin. Sitten tuli tankki ja ampui kerralla koko pesäkkeen hajalle. Joukkueenjohtaja kaatui ja me kaikki neljä miestä haavoituttiin.

Jaakko itse sai kranaatinsirpaleita vasempaan kylkeen, käteen, kaulaan ja päähän. Tajuihinsa hän tuli vasta joukkosidontakorsussa. Myöhemmin Jaakko sai kuulla, että kantajat olivat laskeneet hänen paarinsa aluksi korsun ulkopuolelle, koska sisällä oli jo niin paljon haavoittuneita, ettei lisää enää mahtunut. Hänen maatessaan siinä hangella tajuttomana oli pari tuttua miestä käynyt raottamassa hänen vilttiään. Tunnistettuaan yltä päältä veressä olleen toverinsa miehet olivat ilman muuta olettaneet tämän kaatuneen.

– Kuollut minä olisinkin, jos en olisi heti herättyäni saanut oksennettua verta pois keuhkoista. Vasemmalla puolella rintaa oli kova polte, mutta minä puhalsin tulemaan suun täydeltä. Se minut pelasti, vaikka enhän minä sitä tietenkään silloin tiennyt.

JSP:n henkilökunnalla oli jatkuvasti kädet täynnä töitä, niinpä Jaakkokin joutui odottamaan vuoroaan pitkän tovin.

– Siinä maatessa tuli äkkiä semmoinen hätä, että “kuolenko minä nyt tähän?” Sitten tulin ajatelleeksi, että “minäpä kokkeilen laulaa” ja rupesin hyräilemään “Täällä Pohjantähden alla”. Sain jollakin lailla tulemaan ääntä ja ilostuin siitä niin, että “enhän minä kuolekaan, kun pystyn pikkusen laulamaan!”

Selitys sille, että Jaakko testasi vointinsa näin erikoisella tavalla, löytyy hänen kuoroharrastuksestaan. Laulaminen on ollut Jaakolle mieluista aivan pienestä pitäen. Musikaalisuus tulee perintönä isältä, joka oli myös kova kuoromies ja soitti mm. haitaria.

Imatrallakin sairaala oli aivan täynnä haavoittuneita. Heitä makasi suuressa salissa pitkin ja poikin.

– Jostakin syystä lääkäri kuitenkin loikki minun tyköni ja rupesi tarkastelemaan selkää. Sitten minut vietiin ensimmäistä kertaa eläissäni röntgeniin. Siellä kuvattiin pää, joka oli toiselta puolelta aivan täynnä haavoja. Onneksi ne olivat sittenkin vain pinnassa. Saman tien leikattiin kyljen iso haava ja sitten pääsinkin jo osastolle.

19. helmikuuta 1940

Kireä, kirkas pakkassää. Keskiyöllä II/1.Pr vapauttaa III/3.Pr:n komppaniat 7.K:n ja 8.K:n etulinjasta ja ne pääsevät majapaikkaansa. Kello 15.45 tulee kuitenkin ilmoitus, että pataljoonan vahvuinen vihollisosasto hyökkää tien vasemmalla puolella. III/3.Pr hälytetään tukiasemaan tien mutkaan valmiiksi vastaiskun suorittamista varten.

7.K lähtee selvittämään tilannetta tukikohdassa tien vasemmalla puolella. Se löytää omat joukot Leipäsuon pohjoisosasta ”metsänkärjestä metsänrajan ja puron yhtymäkohdasta” ja toteaa tilanteen rauhalliseksi. Komentaja käskee komppaniat takaisin korsuihin, missä ne saavat ruoan kahdeksalta illalla.

Konekiväärikomppania 3.KKK/3.Pr jää asemiinsa.

18. helmikuuta 1940

Yö oli rauhallinen Kämärän tien suunnassa. Aamun kuluessa 3. Pr saa lisää krh-ammuksia ja pst-tykin rikkoutuneen tilalle. Taistelu alkaa klo 11 kiivaana. Esikuntaan ilmoitetaan 100 hyökkäysvaunun olevan tulossa tietä pitkin. III pataljoona hälytetään eteen I pataljoonan avuksi ja komppaniat miehittävät puolustusasemat tien tuntumassa.  Raju taistelu jatkuu iltaan asti ja tappioita tulee, mutta asemat pystytään säilyttämään.

3. Prikaati on nyt paljon vartijana. Vihollinen yrittää päättävästi jatkaa läpimurtoaan Kämärän kautta.

17. helmikuuta 1940

Uhkaavaksi kääntyneessä tilanteessa Mannerheim päätti kääntyä Kannaksen armeijan upseerien puoleen ja lähetti kaukokirjoitussanomana vetoomuksen, joka jaettiin myöhemmin painettuna upseeristolle. Itse vetäytymiskäskyhän koski vain Länsi-Kannaksen eli II AK:n joukkoja. III AK Itä-Kannaksella oli kyennyt pitämään pääaseman muutamia rajattuja läpimurtoja lukuun ottamatta.

3. Pr:n asemia uhkasi toissa päivänä lännestä saapuneiden 4 hyökkäysvaunun ja jalkaväen lisäksi etelästä  Perojoen varrella oleva 10 hyökkäysvaunun ryhmä. Eilen aamulla tuli pohjoisen suunnasta tieto, että 9.K/Jr 62 on hävinnyt karkuun eikä 5.K/JR 62 pysy asemissaan. 3.Prikaatin pataljoonat saivat klo 12 vetäytymiskäskyn ja vetäytyminen alkoi klo 14. Lähtiessä alue miinoitettiin ja rakennuksia poltettiin.

Vetäytyminen Leipäsuon onnistui hyvin. Vihollinen ei seurannut – lentokoneita lukuun ottamatta. Nekään eivät tulittaneet, luulivat joukkoja ilmeisesti omikseen. III pataljoona asettui hälytysvalmiiksi Kuikkalammen maastoon, II pataljoona siitä kaakkoon ja I pataljoona Kämärän tien varteen.

Tänään kellon lähestyessä puolta päivää 14 hyökkäysvaunua ja pataljoonan verran jalkaväkeä eteni Kämärän tietä pohjoisen suuntaan. III pataljoona siirtyi Kämärän tien isoon mutkaan I pataljoonan taakse. Kello 18 I pataljoonan asemiin on tullut tykistökeskitys, joka on rikkonut yhden pst-tykin ja toisen tykin miehistö on paennut. Hyökkäysvaunut ovat etummaisessa esteessä.

15. helmikuuta 1940

Kahden taistelupäivän jälkeen 3.Pr vetäytyi eilen illalla Munasuolta pohjoiseen miehittäen aamuyöllä asemat Kilteen lammen pohjoispäästä kaakkoon Leipäsuolle asti siten, että oikealla on I P, keskellä III P ja vasemmalla II P. Kipakka pakkassää jatkuu ja miehistöllä on jalkojen paleltumisia. Hyökkäysvaunut lähestyvät illan suussa lännestä Lähteeltä Leipäsuon asemalle vievää tietä. III/3.Pr oli jo päivällä saanut vastaansa kovaa tulta, kun se oli yrittänyt ottaa yhteyttä JR 14:n joukkoihin Lähteen tiehaarassa.

Vihollisen joukot ovat aamusta lähtien jatkaneet hyökkäystä Lähteen tien suunnassa. 5.D:n joukot ovat saaneet luvan vetäytyä Huumolan Aution – Kultakummun – Kilteenlammen tasalle. Vetäytymisen taustana on Ylipäällikkö Mannerheimin kello 15 tekemä päätös II AK:n joukkojen vetämisestä pääasemasta väliasemaan.

14. helmikuuta 1940

5.D:n vastahyökkäyskäsky ei eilen johtanut toivottuun tulokseen. JR 14 pääsi Majajoen jokilaaksoon, mutta vihollisen hyökkäysvaunut pakottivat sen iltaan mennessä palaamaan takaisin tukilinjan pohjoispuolelle. JR 13:n ja III/3.Pr:n hyökkäyskäsky peruttiin. Perumisen syynä oli myöhemmin vääräksi osoittautunut ilmoitus vihollisen murtautumisesta Munasuolta Valosuon suuntaan. III/3.Pr miehitti sen jälkeen puolustusasemat Munasuon itäreunassa.

Eilisen aikana noin 50 vihollisen hyökkäysvaunua ylitti tukilinjan esteet sadan metrin leveydeltä Lähteen tien itäpuolella  I/JR 13:n ja I/JR 8:n pystymättä estämään niitä. Vaikka jalkaväki seurasi hitaasti hyökkäysvaunujen perässä, pystyttiin hyökkäys pysäyttämään vasta puoli kilometriä Lähteen tiehaarasta etelään.

3.Pr oli suurhyökkäyksen alettua alistettu 5.D:lle ja siitä muodostettiin JR 9:n kanssa Osasto Kääriäinen nimettynä 3.Pr:n komentajan mukaan. 3.Pr:n joukot siirtyivät 12. ja 13. päivän välisenä yönä Leipäsuon ja Munasuon väliseen maastoon ja III/3.Pr taisteli eilisen ja tämän päivän Munasuon reunassa.