Karjalankannaksella

27. marraskuuta 1939

Helsingin Sanomien tutkiva journalismi on tällä kertaa hyvin tapahtumien tasalla. Lehden ensimmäistä sivua ei ole täytetty mainoksilla, vaan se ottaa nopeasti kantaa Mainilan tapahtumiin.

26. marraskuuta 1939

Suomen Moskovan-lähettiläs Yrjö-Koskinen on saanut Neuvostoliiton ulko­ministeri Molotovilta nootin, jonka mukaan Suomen puolelta on tänään klo 15.45 ammuttu seitsemän tykistön laukausta Neuvostoliiton puolelle. Nootin mukaan ne olivat surmanneet kolme sotamiestä ja yhden aliupseerin sekä haavoittaneet seitsemää sotamiestä ja kahta päällystön jäsentä. Nootissa sanotaan edelleen:

    »Suomen alueelta tapahtuneen provosoivan ja neuvosto­joukkoihin kohdistuneen tykistö­ammunnan johdosta neuvosto­hallitus on pakotettu toteamaan, että suomalaisten joukkojen keskittäminen Leningradin läheisyyteen ei ainoastaan muodosta uhkaa Leningradille, vaan itse asiassa on Neuvostoliittoa vastaan vihamielinen teko, joka jo on johtanut hyökkäykseen neuvostojoukkoja vastaan ja aiheuttanut uhreja.»

    »Neuvosto­hallituksen tarkoituksena ei ole paisuttaa tätä, päällystön mahdollisesti huonosti johtamien Suomen armeijan joukko-osastojen suorittamaa inhottavaa hyökkäystoimenpidettä, mutta se haluaisi, ettei tällaisia inhottavia tekoja vastedes tapahtuisi. Tämän johdosta neuvostohallitus esittäen jyrkän vastalauseen tapahtumien johdosta, ehdottaa, että Suomen hallitus viipymättä siirtää joukkonsa Karjalan kannaksella kauemmaksi rajalta, 20–26 km:n päähän ja täten estää uudistuvien provokaatioiden mahdollisuudet.»

Joukkojen ryhmitys Karjalan kannaksella

Karjalan kannaksen joukkojen ylimmäksi johtoportaaksi muodostettiin liikekannallepanon yhteydessä Kannaksen armeijan esikunta. Karjalan armeijaan kuuluu kaksi armeijakuntaa, kannaksen läntiselle osalla II Armeijakunta ja Vuoksen itäpuolella III Armeijakunta. II Armeijakunnan muodostaa kolme divisioonaa (4.D, 5.D ja 11.D) ja niiden edessä suojajoukkoina Uudenkirkon ryhmä, Muolaan ryhmä ja Lipolan ryhmä.

III Armeijakunnassa on kaksi divisioonaa (8.D ja 10.D) ja suojajoukkoina Raudun ryhmä sekä 10.D:lle alistettu Metsäpirtin osasto Laatokan rannalla. Kannaksen armeijan reservinä on vain 1. D (1. Pr ja 2.Pr) II AK:n alueella.

Neuvostoliitto on keskittänyt Kannakselle hyökkäystä varten 7. Armeijan, jonka muodostaa 19. Armeijakunta, 50. Armeijakunta ja 10. Panssariarmeijakunta. Neuvostoliitolla on Kannaksella ainakin puolitoistakertainen miesylivoima. Pahin uhka on kuitenkin Puna-armeijan panssariase, jota vastaan Kannaksen Armeija pystyy asettamaan vai 67 panssaritorjuntatykkiä.

20. marraskuuta 1939

On maanantai ja Heikin 23-vuotissyntymäpäivä. Tasaisen harmaat syyssäät jatkuvat, eikä töissäkään ole juuri vaihtelua. Pientä mielenkiintoa tuovat ajoittain korkealla lentävät naapurin tiedustelukoneet.

Rauhalliseksi koetaan elämä kotirintamallakin. Moskovan neuvotteluiden päätyttyä ei pariin viikkoon ole tapahtunut mitään merkittävää. Syksyn kuluessa vaaravyöhykkeiltä pois siirretyt alkavat palata, yliopisto avaa ovensa, kouluissa aloitetaan taas työ ja joukko reserviläisiä kotiutetaan. Vaikka Moskovan ehdot tiedetään, ei monikaan usko, että sota tulee.  Sunnuntain Helsingin Sanomien pilapiirtäjä heittää herjaa Paasikiven Moskovan matkoista uskoen neuvottelujen vielä jatkuvan.

Mutta rajan takana tapahtuu. Syksyn kuluessa Neuvostoliitto on keskittänyt Suomen rajan taakse 18–21 divisioonaa ja 6–7 hyökkäysvaunuprikaatia. Suomen yleisesikunnalla on vain hajanaisia tietoja Puna-armeijan yhtymien lukumääristä ja numeroista. Tietojen saanti on olennaisesti vaikeutunut sen jälkeen, kun neuvostoarmeija toteutti lokakuun alussa radiohiljaisuuden Suomen vastaisella rajalla.

Jalkaväen varusteet ja aseistus talvisodassa

Puolustusneuvoston puheenjohtajana Mannerheim oli 20-luvulta lähtien esittänyt vaatimuksia Suomen puolustuskyvyn kehittämiseksi ja arvovaltansa peliin pannen – usein erolla uhaten – taistellut niiden toteuttamiseksi. Poliittisissa piireissä ei täysimittaisiin panostuksiin ollut valmiutta eikä halua. Vielä syyskesällä 1939 pääministeri Cajander onnitteli eräässä puheessaan armeijaa siitä, ettei sitä menneinä vuosina ollut varustettu aseilla ja varustuksilla, ”jotka olisivat nyt jo suurelta osalta vanhentuneita, ehkäpä romutettaviakin”. Kansa paikkasi tilannetta osallistumalla innokkaasti kansalaiskeräyksiin ja vapaaehtoisiin linnoitustöihin Kannaksella.

Vielä 27. marraskuuta 1939 Mannerheim osoitti presidetti Kalliolle kirjelmän, jossa hän tiivisti puutteet armeijan varustustilanteessa:

• miltei olematon ilma- ja ilmatorjunta-ase
• lentoase vain 50 % määrävahvuudesta, joka sekin on riittämätön
• kolmisenkymmentä ensimmäisen maailmasodan aikaista hyökkäysvaunua ja kolmisenkymmentä uutta aseistamatonta Vickers-vaunua
• laivastoa ei ollut kehitetty todelliseksi meripuolustukseksi
• lukumäärältään heikko tykistö
• 15 divisioonasta kolme vielä aseistamatta ja varustamatta ja neljäs ilman tykistöä
• ampumatarvikkeiden täydennyssuunnitelma toteutumatta
• ei rahoitussuunnitelmaa ulkomaista tuontia varten

Jalkaväen aseista on yksityiskohtainen kuvaus teoksessa Talvisodan historia, Osa 1 ss. 166 ja 167.

Vakinaisessa palveluksessa olleista ja suojeluskuntalaisista muodostetut suojajoukot olivat asiallisesti varustettuja: useimmilla sarkapuku m -27, aseet ja kenttävarusteet (kuva). Oma näyttävä puukko oli talvisodassa varsinkin aliupseerien statusesine.

Varsinaisen kenttäarmeijan astuttua palvelukseen noin kolmasosa reserviläisistä joutui lähtemään malli Cajanderissa, millä tarkoitettiin siviilivarusteita lisättynä armeijan jakamilla vyöllä ja kokardilla. Valtaosalle miehistä tämä ei ollut ongelma, sillä he tulivat maaseudulta ja heillä oli kokemusta metsätöistä. Kotoa tuodut varusteet toimivat ankarissa olosuhteissa usein paremmin kuin armeijan ohjesäännön mukainen vaatetus. Kaupunkilaisilla oli alussa vaikeampaa, mutta kotirintamalta lähetetyt lämpimät varusteet korjasivat vähitellen tilannetta.
Talvisodan alkaessa maassa oli elintarvikkeita ja rintamamiesten muona-annokset olivat runsaita. Kahvia sotilaat saivat vain sunnuntaina.

16. marraskuuta 1939

Helsingin Sanomilla on juhlapäivä: lehden edeltäjän Päivälehden ensimmäinen näytenumero ilmestyi 50 vuotta sitten. Pääaukeaman toisella sivulla on siitä artikkeli ja toisella sivulla Paasikiven haastattelu Moskovan neuvotteluista. Kansalle ei vieläkään paljasteta, että neuvottelut ovat katkenneet ja piskuinen Suomi on ajautumassa katkeraan sotaan suurvaltaa vastaan.

Kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin Helsingin Sanomat juhlii pääaukeamallaan näyttävästi 130-vuotista taivaltaan ja Suomen voittoa piskuisesta Liechtensteinista EM-karsintaottelussa. Kansallinen huuma jalkapallovoitosta täyttää muunkin median – ja kapakat.

Kenttäpostia

Matti Trumstedin kirje Koukkarille

Rintamalla 2/11.1939

Herra Janne Koukkari

Terveiset täältä Kannakselta. Kuinka olet jaksanut tätä nykyä. Mitä sinnepäin kuuluu. Onko sieltä viety poikia reserviin. Kerro vähän Rantsilan kuulumisia. Täältä sitä ois paljonkin kertomista. Vain kun sitä ei saa kertoa mitään. Paljon täällä on poikia. Ei täällä yksin tartte olla. Melkein Ranttisia kaikki tässä joukkueessa. Louet Arvi on aliupseeri. Ei täällä ole minkäänlaista pelkoa sotahommista. Suru ei paina ketään. Jokapäivänä tehdään töitä. Teltta olot on tätä nykyä. On ne höpissy, että sitä muutetaan paikkaa. Päästään sisämajoitukseen. Sano terveisiä tuttaville. Lopetan, toiste lisää.

Kenttäposti osoite:
Res.Matti Trumstedt 2/JR 26

Kuule jos näät isä pappaa, niin sano, että poika tahtoo jonkun kympin rahaa. Pistä Sinäkin joku markka, kyllä me niistä selvitään. Sinun pitää panna oma nimesi ja osoitteesi kuoren takapuolelle niinkuin minäkin.

Lähde: KODIN, USKONNON JA ISÄNMAAN PUOLESTA
Rantsilan Sotaveteraanit r.y.
ISBN 952-90-5657-5